Valitse toimipaikka
Väinönkatu 1
40100 Jyväskylä
010 5050 820
jyvaskyla(at)hammashohde.fi
ma- pe 8-15.30 (19.30)
Meillä on myös ilta- ja viikonloppuaikoja.
26.5. 8-13.30
Kuopiosta kotoisin oleva Antti on valmistunut hammaslääkäriksi 2011 ja työskennellyt yksityisvastaanotoilla, terveyskeskuksissa sekä sairaalahammaslääkärinä erikoistuen suu- ja leukakirurgiaan.
Antti työskentelee KYS:n suu ja leukasairauksien poliklinikalla. Toimenkuvana sairaalassa ovat leukojen siirtoleikkaukset, kasvomurtumien korjaus sekä syöpäkirurgia. Ammatillista osaamista hän ylläpitää säännöllisillä koulutuksilla kotimaassa ja ulkomailla.
Antin erityisosaamiseen kuuluvat vaativat leikkaukselliset hampaiden poistot, luusiirteet, sekä implanttikirurgia. Tarkoituksena yhdessä hoitotiimin kanssa on saada potilaalle mahdollisimman pitkäaikainen ja toimiva purenta. Myös nukutuksessa tehtävät kirurgiset toimenpiteet kuuluvat valikoimiin.
Susanna on toiminut hampaiston oikomishoidon parissa päätoimisesti yli 13 vuoden ajan, ja nauttii työskentelystä monissa eri toimintaympäristöissä. Hän on hankkinut monipuolisen näkemyksen terveyskeskuksen oikojahammaslääkärin työstä työskentelemällä useissa eri terveyskeskuksissa. Lisäksi Susanna on jo 7 vuoden ajan ollut osa-aikaisena yliopisto-opettajana Turun yliopistossa, opettaen sekä hammaslääketieteen kandidaatteja että oikomishoitoon erikoistuvia hammaslääkäreitä. Lisäksi hän työskentelee yksityishammaslääkärinä Turussa ja Jyväskylässä.
Susanna tykkää haastaa itseään perehtymällä erikoisalansa uusiin mahdollisuuksiin ja hän tarjoaa jatkuvasti uusia hoitomahdollisuuksia myös potilailleen. Susanna tekee mm. Invisalign-oikomista, ja on perehtynyt myös Damon- ja Insignia-tekniikoihin.
Annakaisa on valmistunut hammaslääkäriksi v.2007 ja hänelle on kertynyt laaja kokemus kliinisestä hoidosta Keski-Suomen sekä Kainuun alueilta. Yleishammaslääkärin monipuolisen työnkuvan lisäksi hänellä on erityisosaamista mm. akuuttihammashoidosta sekä pelkopotilaiden hoitamisesta.
Uusien teknologioiden oppiminen kiinnostaa, ja Annakaisa kehittääkin ammattitaitoaan kouluttautumalla aktiivisesti. Työssä on tärkeintä potilaan kokonaistilanteen huomioiminen sekä mukavan tunnelman luominen hoitotilanteeseen.
Tuomas on valmistunut Oulun yliopistosta 2013 ja toiminut yksityisen sektorin lisäksi kunnallisella ja erityisesti päivystystehtävissä. Hän kouluttautuu jatkuvasti Suomessa ja ulkomailla keskittyen varsinkin digitaalisten työkalujen hyödyntämiseen hammaslääketieteessä.
Tuomas etsii jatkuvasti uusia tapoja tarjota miellyttävämpää ja asiakkaalle helpompaa hoitoa. Hän on erikoistunut yleishammashoidon lisäksi keraamiseen Cerec-paikkaushoitoon.
Maija on valmistunut vuonna 1999 Oulun yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta ja sen jälkeen kokemusta hammaslääkärin työstä on kertynyt jo yli 20 vuoden ajalta. Kiinnostus lääketiedettä kohtaan, konkreettinen tekeminen ja ihmisten kanssa työskentely olivat syitä miksi hänestä tuli hammaslääkäri.
Maija hoitaa mielellään kaikkia potilaita lapsista ikäihmisiin. Hänen osaamisalaansa kuuluu monipuolinen osaaminen yleishammashoidon sisällä: paikkaukset, hampaiden poistot, iensairauksien hoidot ja hammaskiven poistot, kotihoidon ohjaus, juurihoidot sekä juurihoidettujen hampaiden valkaisut, proteesit, purentakiskot ja purentavaivojen hoidot sekä 10 vuoden kokemus Cerec-kruunujen ja paikkojen tekemisestä.
Hammaslääkärin työssä on tärkeää asiakkaan miellyttävä hoitokokemus, laadukkaan ja kestävän työn lisäksi. Saat aina suullisen hoitosuunnitelman ja pyytäessäsi myös kirjallisen hoitosuunnitelman sekä kustannusarvion. Maija hoitaa suutasi juuri sinun omalla tahdilla toiveidesi mukaisesti.
Suomen Hammaslääkäriseura Apollonian Koulutustoimikunta on myöntänyt Maijalle Täydennyskoulutusmerkin. Täydennyskoulutusmerkin tarkoituksena on kannustaa hammaslääkäreitä ylläpitämään osaamistaan ja tehdä heidän osaamisensa näkyväksi. Merkki kertoo, että hammaslääkäri on huolehtinut osaamisensa ylläpitämisestä hammaslääkärijärjestöjen Ammatillisen osaamisen suunnitelmallinen kehittäminen -suosituksen mukaisesti.
Annina on valmistunut hammaslääkäriksi vuonna 2005 ja suuradiologian erikoishammaslääkäriksi vuonna 2014. Hän työskentelee Hohteen lisäksi Oulun yliopistollisessa sairaalassa Hamsuröntgenissä sekä suuradiologian opetustehtävissä Oulun yliopiston hammaslääketieteen laitoksella ja Oulun kaupungin opetushammashoitolassa.
Anninan työnkuvaan kuuluu röntgenkuvien lausunnot, konsultointiyhteistyö yleishammaslääkäreiden ja erikoishammaslääkäreiden kesken.
Varaa aika hammaslääkäripalveluihin helposta ajanvarauspalvelustamme ja tule hoidettavaksi korkeimman mahdollisen laadun hammashoitolassa.